Tosiasiallinen oikeudenmukaisuus elämässä
Kantava teema sivustollani on oikeudenmukaisuus: ja nimenomaan tosiasiallinen oikeudenmukaisuus. Juhlapuheet ja käytäntö ovat, valitettavasti, SUomessa monasti täysin eri asiat. Oikeudenmukaisuus ei nimittäin aina pääse toteutumaan vaikkapa virkamiesten nihkeän ja ihmisoikeuksien suhteen epäsuosiollisen tulkintatoiminnan takia.
Mitä tosiasiallinen oikeudenmukaisuus on?
Käytännössä toteutuva oikeudenmukaisuus tarkoittaa toimintaa ja tekoja viranhaltijoiden ja virastojen päätöksenteossa. Kun ahdinkoon joutunut kansalainen hakee hänelle laissa taattua tukea tai avustusta, ei ole oikein, että hän joutuu ensin perustelemaan tarpeensa viranomaiselle, joka harkitsee tarvitseeko hakija vaatimaansa tukea. Juuri tässä oikeudenmukaisuus muuttuu epäoikeudenmukaisuudeksi. Kun viranomainen harkitsee ja tulkitsee viikkojen ja pahimmillaan kuukausien ajan sitä, onko hakija oikeutettu tukeensa, ei tosiasiallinen oikeudenmukaisuus toteudu, vaan päätöksenteosta tulee viranomaisten mielivaltaa. RIkosoikeuden periaate, jossa syytetty on viaton, kunnes toisin todetaan. Siis syyttäjäviranomaisen on todistettava, että virhe tai rikos on tapahtunut. Sama periaate pitää saada etuuksien maksamiseen. Tuet on automaattisesti ja välittömästi maksettava haetun mukaisesti ja jos viranomaisella on syytä epäillä perusteita, on syyttäjän todistettava, että hakija on toiminut vilpillisesti tai tietämättään nostanut tukea virheellisesti. Siis todistusvelvollisuus pitää muuttaa käänteiseksi nykyisestä, jossa hakijan pitää todistaa oikeutensa tukeen.
Oikeudenmukaisuus toteutuu kun perustana on yksilön oikeuksien etusija suhteessa viranomaisen harkintavaltaan
Ruotsissa sikäläinen KELA toimittaa kansalaisille tiedon, jos tällä on oikeus johonkin etuuteen. Suomessa KELA yrittää viimeiseen asti venkoilla vastuustaan maksaa ulos etuuksia. Täällä KELA käyttää vuosittain miljoonia siihen, että se käy oikeutta ja ulosottoteitse hakee takaisin etuuksia, jotka KELAn harkinnan mukaan ovat kyseenalaisia. Ja sama ajattelutapa on leimallista kaikelle viranomaistoiminnalle täällä.
Tällä tavalla toimien on selvää, ettei oikeudenmukaisuus Suomessa voikaan toteutua. On siis muutettava viranomaistoiminnan perusteet. Kun kaikessa toiminnassa ja ajttelussa pyritään takaamaan kansalaiselle tämän oikeuden ilman viivästyksiä tai venkoilua, syntyy kansan keskuudessa automaattisesti uutta yrittelijäisyyttä ja toimintaa jo pelkästään siitä ajasta ja vaivasta, joka vapautuu viranomaisten kanssa taistelusta. Siis kun emme joudu enää tuntitolkulla ja loputtomia taisteluita käyden penäämään oikeuksiamme, saa koko kansakuntamme automaattisesti enemmän aikaiseksi ja se kääntyy lopulta kaikkien yhteiseksi hyödyksi.
Näillä saatesanoilla toivotan sinut tervetulleeksi katsomaan vidoitani, joiden tekemisen pohjalla on esittää eri näkökulmia siihen miten oikeudenmukaisuus voisi toimia tai kuikna oikeudenmukaisuus jää toimimatta yhteiskunnassamme.
Kiireisen ihmisen iloksi tällä sivulla helposti sulatettavassa muodossa joitain videoitani. Erityisesti suosittelen COP-15 ilmastonmuutosdokkaria!
Saku YLE tv1:n aamu-tv:ssä 7.4.2011 Kesto 15:22 min
Klikkaa kuvaa.
Saku lanseeraa IPU:n vuosikokouksessa 12 vuoden kansanedustajajaksot
Kesto 4:45 min
Raskaan ajoneuvon kuljettajan vastuu
Kesto 4:45 min
Fortumin konversiosähköauton koeajo, Passat sähköauto
Kesto 6:48 min
COP15 – sarja osa 1/3
Kesto 13:05 min
COP 15 – kaikki pelissä -trio, osa 1/3.
COP15 – sarja osa 2/3
Kesto 13:05 min
COP 15 – kaikki pelissä -trio, osa 1/3.
COP15 – sarja osa 3/3
Kesto 13:05 min
COP 15 – kaikki pelissä -trio, osa 1/3.
Alla tag-pilvenä sivuston aihepiirit, klikkaa sinua kiinostavia aiheita lukeaksesi lisää oikeudenmukaisuus-aiheesta ja muustakin
Lue mielenkiintoinen artikkeli Saksan entisestä liittokanslerista Willy Brandtista ja hänen mukaansa nimetystä Brandt-komissiosta, joka jo 30 vuotta sitten ehdotti mullistavia parannuksia globaaliin toimintaan. Muista: lopulta oikeudenmukaisuus on kiinni meidän kunkin teoista arjen keskellä!
(v akava antti pesonen antti tanskanen arvokalat asiakaspalvelu asiakaspalvelun puute asunnottomuus attac suomi autoilija autoteollisuus avustus bayer biopolttoaine bkt brandt raportti Bush clothianidi cop15 cop16 demokratia duunari eduskunta eduskuntavaalit eduskuntavaalit 2011 ehdokas eit ekologinen jalanjälki ekosysteemi ekv2011 elisa elisaviihde eläinsuojelulaki emu ennenaikaiset eduskuntavaalit eno epa ETA etyj vaalitarkkailijat vaalivilppi korruptio eduskuntavaalit 2011 EU eu:n nettomaksu eu panttivankina euro eurobarometri euroopan ihmisoikeustuomioistuin euroopan paras pullakahvi eurooppalainen suomi fdr finanssivero fortum glyfosaatti gmo greco greenpeace h1n1 hallitus heikki paloheimo helsinki hiili- ja teräsyhteisö hollantilainen huutokauppa homofobia hyvinvointi ihmisen voimallistaminen ihmisoikeudet ilmastokokous ilmastonmuutos ilmastonmuutosdokumentti ilo iltalehden vaalikone IMF infra inhimillisyys is islanti itella itsekkyys itsenäisyyspuolue itsenäisyyssseura jakaminen johdon bonus Jussi Halla-Aho kaisa herne kallasvuo kansanedustaja kansanedustajakausi kansantalous kela kepa kiertoliittymä kirjamessut kko konsensus kontula kontulan korporaatioiden valta kotimaan politiikka kotimarkkina koulu koululaitos koulutus kreikka kriittinen piste kristillisdemokraatit kunnallisvaalit kuntien lukumäärä libya rauhanturvaaminen saku mättö aamu-tv kuoleman kolari kuorma-auto kysely köyhyys laillisuusvaje lainat laki yleisradiosta laskevat huudot lauri tarasti liechtenstein Liikenne liikenneturva liikennevalo liisa rohweder lissabonin sopimus lula da silva luomu luonnonvarojen kuluminen luovutuskelvoton osake lääkärintodistus maailman nälkäpäivä maankäyttö maanviljely maapallon kantokyky maatalouspäästöt maija suomela Markka markkinatalous matti vanhanen mehiläiskato mielipidekirjoitus HS mielipidemittaus mikael hidén mtv3 vaalikone vastaus musiikki muukalaisviha neste niinistö niukkuushyödyke nokia norja north south nuoret nuorisosäätiö nälänhätä obama Oikeudenmukaisuus oikeudenmukaisuus north south oikeusaputoimisto oikeus tietää omaneduntavoittelu oma valuutta oyl pahoinpitely pakkorokotus palkitsemisjärjestelmä palmuöljy pankki peruskoulu perusoikeudet perustulo perustuslaki perustuslakituomioistuin perustuslakivaliokunta poliisi poliittinen syrjintä politiikan Politiikka posti presidentin valtaoikeudet puoluelaki puoluetuki Päivi Räsänen raha-automaattiyhdistys rahasto ralph nader helsingissä ranska raskas liikenne rauha ray resurssit rikollisuus rokotus roosevelt sademetsän poltto sairaus saksa saku mättö saku mättö vastaukset saku mättö video sauli niinistö seu seut sikainfluenssa sisäpolitiikka skal Sofi Oksanen strauss-kahn suomen ero eu:sta suomen jäsenmaksu suomen markka loppuu 29.2.2012 suomesta eu:n osavaltio Suomi sveitsi symppis syrjäytyminen sähköauto takaisinkytkentä talletussuoja Talous tasavallan presidentti tehotuotanto TEM Terveydenhoito toimeentulo tsunami japani ydinvoima säteily vaarallinen tukkiuitot tuottavuus turvajärjestelmä turvallisuus tutkijat tyhjät liiketilat työelämä ulkopoliittinen vaalikone ulkopolitiikka universaalit oikeudet universaalit vapaudet uudet jäsenmaat uusiutuva energia vaalikone 2011 vaalikonevastaus vaalilaki vaalit vaalit 2011 vaalitarkkailijat vaalivilppi köyhien asialla vaalitarkkailijat vallan kolmijako valtio-omistaja valtiokonttori valtion tuki valtionvelka vartijat vesistöjen kunto video vihreä ehdokas ydinvoima co2 ilmastonmuutos atomivoima voitot vuosituhattavoite vähähiilinen talous wwf ydinvoima ydinvoimala ydinvoimalaluvat yhteistyö yle ylen vaalikone 2011 ympärileikkaus yritysjohto yritysten kela-maksut äänestys äänestyspäivä äänestä äänestäminen äänestää ääni äänikynnys


Uusimmat kommentit